”Se tupsahti siihen kuni taivaasta olisi pudonnut!”
Näin sanotaan yllättävästä tapahtumasta, mikä tulee eteemme odottamatta. Näin kävi myös säätiöasiassamme: Jaakko Salonoja ja Paavo Suoninen olivat luovuttamassa Paavon kirjoittamaa Partiolippukunta Joensuun Metsänkävijäin 70-vuotishistoriikkia ”Suuri Seikkailu” arkkipiispa Jukka Paarmalle, ikuiselle partiolaiselle, elokuussa vuonna 2000. Arkkipiispa ohjeisti heitä painokkaasti: ”Jos teidän lippukunnallanne on omaisuutta, perustakaa ihmeessä säätiö sen turvaamiseksi myös jälkipolville!”
Tuo meidän omaisuutemme on tiukasti maahan sidottu: Farmiksi nimitetty maapala rakennuksineen Kiihtelysvaaran Huhtilammen kylässä. Yrjö Wahlgren ja Aino Puustinen lahjoittivat vuonna 1954 yhteisesti omistamastaan tilasta pihapiirin rakennuksineen Joensuun Metsänkävijöille partiotoiminnan edistämiseksi. Lainhuudatus jäi kuitenkin tekemättä ja Farmi olisi joutunut tilakauppojen yhteydessä Laakkosten veljesten haltuun. Ostajat olivat laajasydämisiä ja Pekka Piipposen myötävaikutuksella lahjoittivat jo kertaalleen lahjoitetun tilan Metsänkävijöille, jotka siirsivät tilan edelleen 29.4.2004 lainvoiman saaneelle Joensuun Metsänkävijäin Partiosäätiölle.
Kunnianarvoisan Joensuun Lyseon toverikunta toimi aikanaan oppilaiden moninaisen harrastustoiminnan areenana. Myös partiotoiminta sai alkunsa toverikunnan toimesta, eikä v. 1928 perustetun Joensuun Metsänkävijäin historiastakaan voida puhua puhumatta samalla Joensuun Lyseosta,vaikkei se koskaan virallisesti ole mikään lippukunnan taustayhteisö ollutkaan.
Joensuun Lyseo on Joensuun Metsänkävijäin ja kaiken joensuulaisen
partiotoiminnan henkinen kehto.
Joensuun Seudun Leader-yhdistys ry osallistuu Farmin kunnostukseen merkittävällä tavalla rahoittamalla rakentamista ja kunnostusta. Lisäksi Joensuun kaupunki maaseutuasiainneuvoston avulla osallistuu kustannuksiin.
Vanha blogi ei ole enää käytössä, mutta voit tutkia vanhoja blogipostauksia alla: